Olen ollut nyt Suomessa vajaat kaksi kuukautta. Paluu on tuntunut vaikeimmalta osalta koko matkaa. Olin kuullut ilmiöstä ja yritin valmistautua henkisesti mutta minulla ei ollut mitään hajua siitä, miten rankkaa kotiin sopeutuminen voi olla.
Tuntuu siltä, että kymmenen kuukauden ajan akselinsa ympäri tiuhaa tahtia pyörinyt pääni pysäytettäisiin yhtäkkiä ja kaikki käsittelemäni asiat, suuret ja pienet, joko törmäävät yksitellen vanhaan kattoon PLÖTS PLÖTS tai lentävät avaruuteen ja katoavat. Olisi keksittävä tapa pitää kiinni niistä, joista haluan. Vanhat asiat ovat haalistuneet, tuttujen ihmisten nimet ja tavat unohtuneet, merkitykset muuttuneet. Kesämökkille on hankittu uudet verhot ja aina paikallaan ollut puu kaadettu. Kuitenkin kaikki on vanhaa tuttua ja hiljaisuuden kulttuuriin on helppo palata. Minua ympäröivät virta ja pysähtyneisyys, enkä osaa enää erottaa niitä toisistaan, koska eroa ei oikeastaan ole.
Berliini tuntuu järjettömän kaukaiselta enkä oikeastaan tunne kaipaavani sinne ollenkaan (pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta). Luin edellisen postauksen viimeiseltä viikoltani ja olin vähän yllättynyt miten positiivinen se oli, koska Suomeen tulon jälkeen olen lähinnä dissannut Berliiniä ja varsinkin saksalaisia. Etäisyyden päästä katsottuna mielessä ovat isot ristiriidat: tuloerot, turistien vertailu köyhiin paikallisiin, rähjäisyys, väenpaljoudet ja toisaalta iso yksinäisyys. Saksalaisista muistan vain tylsyyden ja tunteettomuuden (tai ehkä tunteiden peittämisen). Ovatko bloggaukseni olleet vain huijausonnellisia: oliko siellä tosiaan niin kamalaa? Vai olenko vain päässäni luonut suojamekanismin ikävää vastaan ja muistan siksi vain kaiken skeidan? Jännä.
Joka tapauksessa viime vuosi oli ihan he-le-ve-tin opettavainen. Opin kohtaamaan erilaisia ihmisiä (vaikkakin aika suomalaisittain), opiskelemaan rankasti, kyseenalaistamaan oppimaani (ehkä vähän liikaakin), pärjäämään minimaalisella tavaramäärällä (hyvä taito täällä Suomessakin), puhumaan saksaa, ottamaan chillimmin erilaisten maailmankatsomusten kanssa, arvostamaan puhdasta ruokaa ja ja ja vaikka mitä.
Nämä ovat sellaisia asioita, joista haluaisin pitää kiinni. Varottava vanhojen nurkkakuntaisten kakkojen pinnallenousua. Olen nyt uusi avarakatseinen maailmankansalainen. Toistettava kymmenen kertaa päivässä.
Lopuksi kuvasarja Suomeenpaluu
1. Lempitaloni (musta pilkku tulee kamerasta)
2. Läksäisyönä (Tällaista siellä aina oli)
3. Lentokoneesta näkyi sinilevää
4. Suomessa kadulla oli vettä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti