Lopun alku

4 Viikkoa jäljellä. Tekemisistään on vaikea kirjoittaa, koska oleminen on muuttunut rutiiniksi ja tekeminen päänsisäiseksi eksistentialistiseksi pohdiskeluksi. Kuitenkin koko ajan tapahtuu paljon ja ympärillä hyörii.

Tulin eilen matkalta Englannista. Uh ah mikä maa ja mitä ihmisiä (sydän Sape). Huomasin siellä "ulkomailla" koko ajan vertaavani kaikkea Berliiniin. Asiat tuntuivat helpommilta: ihmiset lämpimämmiltä, kieli kauniimmalta... Vähän jopa kyrsi tulla takaisin (vaikka se kyllä saattaa johtua siitä, että joudun opiskelemaan seuraavan viikon aikana paljon ja pitäisi tehdä vaikka mitä MUUTAKIN! Joutuu karsimaan. Tyhmä ajan ominaisuus.)

Tässä vaiheessa päällimmäisenä mielessä on se, kuinka paljon on oppinut ihan kaikesta. Ihmisistä, Kulttuureista, Maasta. Joutuu kyseenalaistamaan kaikkea, mitä on elämässään oppinut. Se on aika ahdistavaa myös mutta, wowah. Mikään ei ole yksinkertaista: olemme kaikki osa tätä koko ajan muuttuvaa kokonaisuutta, josta emme ikinä voi tietää kaikkea.

(Vai voimmeko...?)

Vähän hävettää se, ettei ole aikaisemmin jaksanut nähdä näin paljon vaivaa ymmärtääkseen joitain ihan kamalia juttuja. Se myös ahdistaa, koska jos kyseenalaistaminen on minulle, wannabe ituhippifemakolle, niin vaikeaa, aika moni varmaan jättää sellaiset pohdiskelut sikseen.

Niille joilla on mahdollisuus ja tahto, tieto lisää tuskaa, eikä kaikilla ihmisillä tai eläimillä edes ole mahdollisuutta (aikaa, lukutaitoa, aivoja, jne.) istua vain kyseenalaistelemassa asioita. Olen onnekas...

Jatkuu ensi numerossa, ehkä, jotenkin...

Melkein lomailua

Aika juoksee: vajaat kaksi kuukautta Berliiniä jäljellä. Tekemislistalla vielä vanhoissa tunneleissa käynti, Berghain ja jotain muuta "kreisiä". Ihmisiä. Puistohengailua. Viimeisen kuukauden olen käyttänyt lähinnä rasismin kelaamiseen ja ympäri kaupunkia pyöräilemiseen. Ensimmäinen on ahdistavaa, toinen sen vastakohta. Tasapaino maailmassa.

Pyöräilyä voisin hehkuttaa vähän enemmänkin. Se nimittän on SIIS-TII. Ostin (epäilyttävän) halvan pyörän Mauerparkista. Siinä on melkein toimiva valokin! Se on hintaansa nähden niin hemohieno, että mietin jos saisin sen tuotua Suomeen. Kahtellaan. Pyörän lisäksi täällä on niin hemohienot pyörätiet, että pyöräily on ihan HEMOSIISTÄ. Autojen sekaan vaan! Loogisesti toimivat pyöräilyvalot ja kaistat ja opasteet, oijoijoijoi.

Pitää kyllä myöntää, että alkaa olla ikävä Helsinkiin ja Suomeen. Vaikka täällä on ihan HEMOSIISTIÄ ja uulalaa mitkä pyörätiet ja HEMOKESÄ, alkaa vähän kyllästyttää. En jaksa enää katsella UUSIA juttuja ja tutustua UUSIIN ihmisiin. En jaksa enää joka päivä ahdistua siitä, että mahtava sykkivä kaupunki täynnä mahdollisuuksia tuijottaa syyllistävästi ikkunasta, kun päätän jäädä kotiin katsomaan huonoja sitcomeja. Tunnen itseni kovin vanhaksi kun alan kaivata pysyvyyttä ja tuttuja, turvallisia asioita. Haluan Suomeen ja poimia marjoja ja istuttaa salaisia puutarhoja ja hankkia liikuntakortin. Haluan myös järveen! (tääl on nääs kuuma ja näköjään vaan lapset saa uida suihkulähteissä ja Spree-joesta saa syövän)

Mut oho onpa hassua, yhtäkkiä on kaupunki täynnä suomalaisia kavereita kuin tilauksesta! Enpä enää kirjottele tänne! Hei hei!