Rauhattomuudesta

Berliinin pointti on monimuotoisuus ja särmä, jotka syntyvät kun neljä miljoonaa erilaista ihmistä laitetaan asumaan samaan paikkaan rapistuvien talojen sekaan. Tämä on se, miksi Berliini on jännittävä ja kiinnostava paikka mutta toisaalta se tarkoittaa myös rauhattomuutta ja ajoittaista turvattomuuden tunnetta.

Tähän turvattomuuden tunteeseen olen tutustunut hieman lähemmin, mitä pidemmälle talvi on edennyt. Toivottavasti kukaan ei pelästy.



Yksi tärkeä tekijä on pimeys. Luultavasti rahanpuutteen takia Berliinin kaupungilla ei ole oikein varaa istuttaa lyhtypylväitä samalla tavalla kuin siellä läpivalaistussa Suomessa. Valosaasteen kannalta tämä on hyvä juttu: on jollain tapaa käsittämätöntä asua neljä kertaa pääkaupunkiseudun kokoisessa kaupungissa, jossa voi nähdä tähtiä. Silti, kun yöllä pitää kulkea pimeän puiston läpi, alkaa niitä ylimääräisiä valontupruttajia vähän kaivata - varsinkin jos puisto on tuo yksi lähipuistoni, josta joulun aikaan löytyi RUUMIS. IIK. (Tiedoksenne: en kyllä varppina kule siellä yksin pimeällä.)

Pimeys on myös automaa-Saksan kannalta vähän huono homma. Heijastimet ovat ilmeisesti vain lapsille ja pyöräilijöille.



Metrot ovat toinen Berliiniin pelottavuustekijä. Ne eivät yleensä päivisin ole mitenkään erityisen rauhattomia ellei laske soittajia ja rahankerjääjiä tai pelkää terrori-iskuja (vai menikö se uhka jo?). Metroasemilla hengaavat punkkarit ja alkkikset ovat sinänsä harmittomia. Viikonloppuisin tilanne kuitenkin muuttuu, kun vaunut ovat täynnä päissään olevia tyyppejä. Tämä viikonloppu on ollut hyvin avartava. Perjantaina joku sylkäisi päälleni (en tiedä oliko tahallista mutta älöttävää joka tapauksessa.) Eilen jokin tavallisen poikajoukon näköinen jengi pidätteli junaa availemalla ovia ja huutelemalla. Siinä vaiheessa kun yksi näistä heilautteli PISTOOLIA, meinasi kyllä tulla pissit housuun. Ilmeisesti moni muu ei nähnyt tätä, koska se olisi voinut aiheuttaa jotain kaaoksentapaista. i dunno. Onneksi tilanne oli äkkiä ohi, ketään ei sattunut, jne jne. Silti, HUI.

Juttelin muutaman saksalaisen kanssa ja kuulema tällä hetkellä ihmiset ovat jotenkin tavallista rauhattomampia. Ehkä se on tämä .... loputon talvi... Yksi tyttö sanoi kulkevansa aina kaasusumutin laukussa eikä mene julkisilla/kävellen yksin kotiin viikonloppuisin sen jälkeen, kun humalainen mies löi häntä ihan sattumanvaraisesti metrossa. Silti kannattaa kuulema jäädä odottamaan kesää: kaikki ovat iloisia eikä kenellekään käy ikinä huonosti. :)



On vähän ikävä Helsinkiin.

Yleistyksiä saksalaisesta terveydenhuollosta

Minulla on ollut hieman terveysongelmia: vatsani on reistaillut ja paisuillut siitä asti kun tulin tänne joulun jälkeen. Koska tämä alkoi vähän kyllästyttää, päätin kokeilla paikallista lääkäriä.

Homma toimii täällä vähän eri tavalla kuin siellä "ilmaisen terveydenhuollon" Suomessa, jossa vain "marssitaan kunnalliseen terveydenhuoltoon". (Heh heh. Anteeksi vitsailu.) Täällä ihmisillä on vakuutukset (kai?) ja sitten mennään lääkäriin, joita on suunnilleen joka kadulla. Minun lähin lääkärini sijaitsee tässä samassa talossa. Marssin sisään, annoin eurooppalaisen kela-korttini, odotin noin viisi minuuttia jonka jälkeen pääsin hipelöitäväksi.

Tähän se onni loppuikin. Lääkäri juuri ja juuri kysyi, mikä vaivaa, laittoi käden vatsalleni ja määräsi pullollisen jotain ihme-eliksiiriä. Yritin vähän kysellä, mistä voisi olla kyse. Maidosta? Lääkäri sanoi, että voin jättää maitotuotteet pois, jos siltä tuntuu. Ei tuntunut kovin kiinnostuneelta.

Olin vähän tyrmistynyt. Suomessa minut olisi varppina pistetty kaiken maailman laktoosisietohommiin ja semmoisiin. Täällä vain resepti kouraan ja menox. Kiitos.

Valittelin tätä kämppikselleni, joka ilmaisi selkeästi mielipiteensä lääkäreistä ja ehdotti, että menisin luontaisparantajalle. Myös sellainen löytyy talostamme. Heh. Hee. Kieltäydyin mutta aloin vähän kelailla.

Ehkä lääkäri oli niin kiinnostumaton, koska saksalaiset osaavat hoitaa itseään enemmän. Ihmiset eivät mene tuollaisten takia lääkäriin, vaan kokeilevat itse, mikä auttaisi tai sitten menevät hippilääkärille, joka suostuu hoitamaan tämmöisiä turhuuksia. En tiedä. Ehkäpä olen Suomessa tottunut olemaan hoidettavana niin, ettei itse tarvitse miettiä yhtään mitään. No, nyt ainakin vähän tunnustelen itse ennen kuin menen kokeilemaan seuraavaa lääkäriä.